Het hoogste punt van Nederland

Ilokseni voin ilmoittaa suorittaneeni hollannin peruskurssin viimeinkin. Nyt on helppo sitten tulevaisuudessa päteä tämän kirjoituksen otsikon kaltaisilla one linereilla. Koin hollannin opiskelun sen verran inspiroivana, että pyrin jatkamaan sen opiskelua Turussa mikäli mahdollista. Ainakin työväenopiston ohjelmassa on joitakin kursseja, mikäli kielikeskuksen rahapula on leikannut hollannin kielen opetuksen yliopistolta.

Kiikartorni

Viime lauantaina minulla, Annalla ja Laptinilla oli vakaa aikomus tehdä päiväretki Hollannin korkeimalle kohdalle sekä lähimpään suureen kaupunkiin. Saksan rajan takana sijaitsevaan Aacheniin. Porukkamme oli kuitenkin edellisillan hippailujen tuloksena sen verran hajalla, että uudelleenryhmitys otti muutamia tunteja. Aachen sai tällä kertaa jäädä tulevia koitoksia varten ja sen sijaan suuntasimme Hollannin korkeimalle kohdalle Vaalsbergin vuorelle, joka kohoaa huimaan 322 metrin korkeuteen. Hui!

Aachen

Kyseisessä suunnassa Ardennit

Über alles

Vaalsberg toimii myös kolmen valtakunnan Saksan, Hollannin ja Belgian rajapyykkinä ja tunnetaan paremmin nimellä Drielandenpunt. Paikka oli varsinainen turistirysä, mutta tästä huolimatta kokemisen arvoinen. Alueella oli kaksi näkötornia, joista toinen tosin vasta rakenteilla. Hissikyyti torniin oli kolmen ja puolen euron arvoinen. Ylätasanteelta avautuivatkin näkymät Aacheniin, joten voi hyvällä omalla tunnolla sanoa nähneensä myös Aachenin, vaikka ei siellä tullutkaan käytyä. Ilmoituksen mukaan myös 30 kilometrin päässä olevan Maastrichtin olisi pitänyt näkyä, mutta hivenen sumuisen ilman takia, tästä ei ainakaan eilen ollut toivoakaan. Tornista ja mäeltä laskeuduttuamme tutustuimme vielä sympaattiseen Vaalsin kylään ja testasimme paikallisen terassin ennen paluuta Maastrichtiin.

Vaalsin katuja ja taloja

Kuten kirjoituksen julkaisuajankohdasta voitte päätellä on blogistin vuorokausirytmi pahasti häiriintynyt. Siksi kaipaankin jo takaisn Suomeen ja töihin, jotta pääsisi välillä tekemään jotain järkevääkin. Toiveeni tullaan toteuttamaan reilun viikon kuluessa.

Más krásný zadek Česká republika

On kulunut miltei kuukauden päivät edellisestä blogipäivityksesta, joten on aika referoida tapahtunutta. Tänä aikana olen ehtinyt käymään niin Turussa kuin Tsekissäkin sekä tehdä muutaman pyöräreissun. Opiskelua on yritetty, mutta kesäisessä säässä se on luonnollisesti vaikeaa. Vaihtoni Maastrichtissa lähenee loppuaan ja reilun kahden viikon kuluttua suuntaan jo takaisin rakkaaseen Turkuun.

Yksi vaihtoajan mieleenpainuvimmista kokemuksista oli lyhyt matkamme Tsekkiin. Opiskeluaikoina matkustelu on jäänyt vähiin, sillä vähille rahoille on löytynyt korvaavia sijoituskohteita. Matkat ovat myös suuntautuneet enemmälti perinteisiin turistikohteisiin. Nyt pääsimme kuitenkin kokemaan ystäväni Annan kanssa reissun ihka oikealle Tsekin maaseudulle ja tutustumaan samalla tavalliseen elämänmenoon tsekkiläisen ystävämme Michalin opastuksella. Matkasimme Maastrichtista Eindhovenin lentoaseman kautta Prahaan ja sieltä edelleen junalla itään, Lanskrounin pikkukaupunkiin aivan Puolan rajan tuntumaan. Lanskroun on noin 10000 asukkaan kaupunki mäkisellä rajaseudulla, mutta itse kaupunki sijaitsee kuitenkin laaksossa. Kaupungilla kerrottiin olevan myös yhteyksiä ruotsalaiseen kaimaansa Landskronaan, joka sijaitseen Malmön tuntumassa.

Paikallinen lättähattu

The Economistin artikkelin mukaan tsekkiläiset kuluttavat toiseksi eniten alkoholia Euroopassa. Edelle kiilaavat vain moldovalaiset. Omien kokemuksien perusteella tämän voi hyvin uskoa. Pubi- ja baarikulttuuri oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Sääntelyä ei juuri tuntunut olevanja vierailimme useammassa yksityisessä bubissa. Yksikin oli perustettu lentopallokenttien huoltorakennukseen, jossa paikalliset äijät katsoivat Ruotsi-Tsekki peliä ja joivat olutta. Liityimme tietysti seuraan ja olutta kannettiin eteen niin kauan kunnes ilmoitti ettei halua enää uutta. Tsekit tuntuvat olevan myös hyvin ylpeitä oluistaan, vaikka onkin pakko todeta etteivät ne belgialaisten herkkujen jälkeen mitenkään erikoisilta maistu. Vierailimme myös bubissa joka oli sijainnut samalla paikalla yli 400 vuotta. Täältä löytyivät myös leikkipaikat ja -telineet lapsille. Viimeinen huomionarvoinen paikka oli paikka nimeltä the Pub ja kyseinen mesta löytyi Prahasta. The Pubissa oli mahdollista valuttaa oma kaljansa tuoppiin. Jokaisessa pyödässä oli oma hana ja mittari sille kuinka paljon olet juonut. Jotta hommassa olisi jännitystä oli isolta screeniltä mahdollista seurata mikä pöytä johtaa juodun oluen määrässä. En voi kuitenkaan suositella tätä paikka, sillä olut oli kallista (1 iso maksoi yli 1,5 euroa) ja tunnelma oli huono, vaikka Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Muistutukseksi: Samaan aikaan Suomessa keskustelemme siitä saako siideriä mainostaa animoidulla ketulla.

Hana the Pubissa

Ränsistyneitä mestoja ja sosialistista realismia etsivälle Tsekillä on vielä jonkin verran tarjottavaa. Vaikka emme ehtineetkään tutustua kuin pieneen osaan valtakunnasta, erityisesti arkkitehtuuri painui mieleeni. Positiivisin seikka oli  värien käyttö, joita oli käytetty runsaasti ja ennakkoluulottomasti. Ne tekivät rakennuksista hauskoja ja eläviä. Tämä koski niin vanhoja kuin sosialismin aikakaudellakin rakennettuja rakennuksia. Tietysti tällainen  tehty syö merkittävästi rakennustaiteen autenttisuusarvoa, mutta tällä kertaa uskallan väittää runsaan värien käytön olleen onnistunutta. Vanhoja rakennuksia oli myös kunnostettu merkittävässä määrin,  mutta silti löytyi vielä paljon ränsistyneitä alueita joille korjaustoimet eivät vielä olleet ehtineet.

Skoda!

Nämä iloisen värisiksi maalatut kerrostalot olivat kyllä henkilökohtainen suosikkini

Pitkäperjantaina viinakauppaan ja erikoinen kansallispuisto?

Olutostoksille pitkänäperjantaina, kuulostaako houkuttelevalta. Ei nyt sentään suorastaan perverssi ajatus suomalaiselle. Vaikka kaupat ovat yleisesti sunnuntaisin kiinni, niin Jessen kuolinpäivä ei tuntunut hollantilaisia pahemmin haittaavan. Päivä oli aivan tavallinen: kaupat auki, torilla markkinat  ja ihmisiä kaikkialla, joten minäkin suuntasin viimein uusien kenkien ostoon kun edellisistä oli pohja miltei irronnut. Suomessa pitkäperjantai on tunnetusti  ollut vuoden synkin juhla, mutta muualla on näköjään toisin.

Pääsiäiseen mahtui myös pyöräretki Belgian rajan taakse paikalliseen kansallispuistoon, jonne suuntasin kaverini Michalin kanssa. Poljettavaa kertyi miltei 50 kilometriä, mikä ei sinänsä ole paljoa. Kun matkan kuitenkin rullaa vanhalla mummoluuskalla, niin illalla tietää polkeneensa jonnekin. Onneksi maasto oli kuitenkin mukavan tasaista, vaikka muutama mäkikin kohdalle sattui, sillä osa puistosta sijaitsi harjulla. Nationaal Park Hoge Kempen sen sijaan oli hieman paradoksaalinen paikka. Puistosta toki löytyi ensimmäinen lähiseudulta löytämäni alue jota voinee kutsua oikeaksi metsäksi, mutta sieltä löytyi myös moottoritie, vanha kaivos, leirintäalue ja melkoinen määrä asuntoja. Kaikkein erikoisin paikka oli kalastusallas, jossa paikalliset harrastivat jonkin sortin ongintaa istutetuilla kaloilla ja joivat tietysti kaljaa. Ainakin turvallisempaa kuin merellä. Tämä paikallinen Nuuksio yllätti siis positiivisesti, että negatiivisesti. Puistoa ei voi verrata suomalaisiin sisariinsa, sillä erinäiset virkistysaktiviteetit olivat  pääosissa. Kun taas suomalaisia kansallispuistoja voi pitää ensisijaisesti luontokohteina. Puistoa ei voi pitää luononsuojellualueena, mutta virkistysalueena se sen sijaan toimii hyvin ja olihan pyörällä mukava ajella pitkin asfaltoituja "polkuja".

Jytky punaisella viivalla

Vaali-iltana pieni mutta sitäkin enemmän politiikasta kiinnostunut joukkomme oli kerääntynyt Volkpleinille, Maastrichtiin seuraamaan Suomen eduskuntavaaleja kahden kannettavan välityksellä. Tsemppaus juomaksi oli valittu halpaa punaviiniä, kaupan omaa merkkiä ja työläisversiota, belgialaisia oluita unohtamatta. Punainen viiva oli käyty vetäisemässä jo viikkoa ennen Den Haagissa Suomen suurlähetystössä, missä jouduin ensimmäistä kertaa jonottamaan äänestyspaikalle ja vieläpä 20 minuuttia! Onneksi äänestysliput eivät kuitenkaan päässeet loppumaan, kuten kävi Berliinissä.

Mutta nyt hengitys tasaantuu jälleen, äänet ovat siirtyneet ja huippujännät vaalit ovat viimein takana. Positiivisimpina asioina voi mainita äänestyprosentin nousun ja ihmisten yleisen aktivoitumisen, silläkin varauksella että se merkitsi Perussuomalaisen "Jytkyn" toteutumista. Yhteiskunta on valunut viime aikoina teknokraattiseen suuntaan. Erityisesti talous pyritään erottamaan politiikasta ikään kuin omaksi politiikalle immuuniksi alueekseen. Toivon näiden vaalien olevan käännekohta.

Kyseessä on eittämättä yksi vaalihistorian suurimmista murroksista. Suurempi muutos yhden puolueen kansanedustajien määrässä on nähty ainoastaan eduskuntavaaleissa 1945, kun SKDL rynni eduskuntaan 49 kansanedustajan voimalla. Tapahtumia on sinänsä hankala verrata koska koko puolue oli ollut kiellettynä ennen sotia johtuen eräästä liikkeestä, joka sai nimensä erään nimeltä mainitsemattoman pohjalaiskunnan mukaan.

Vaaleissa oli vain yksi voittaja eli persut ja muut ottivat enemmän tai vähemmän turpaansa. Tästäkin huolimatta erityisesti Kokoomus kiirehti ilmoittamaan kuinka se oli vaalien voittaja. Olihan se toki suurin kuuden paikan tappiosta huolimatta, mutta vain noin 1500 ääntä oikeissa vaalipiireissä olisi nostanut demarit pääministeripuolueeksi. Tiukoille siis meni. Parin vuoden takainen fantastinen 25% Gallup-kannatus suli reiluksi 20 prosentiksi. (Muovi sulaa helposti.) Keskustan tilanne puolestaan on niin huono, ettei sitä kannata edes kommentoida tulee paha mieli vähemmästäkin. Kun vielä edellisten hallituskumppani Vihreät kärsi sekin paikoissa murskatappion, niin ei voi kuin todeta hallituksen epäonnistuneen politiikassaan pahemman kerran. Joten enpä ihmettele jos ihmiset tahtoivat jo jonkinlaista muutosta. Onko perussuomalaisten tuoma muutos sitten hyvästä, siitä voi olla taas montaa mieltä.

Jo ennalta häviäjiksi julistetut Jutta Urpilaisen sosiaalidemokraatit nousivat sillasta ja miltei suurimmaksi puolueeksi asti. Siltikin demskujen kannatus on historiallisen huonolla tasolla, joten kasvuvaraa tulevaisuuteen vielä jäi runsaasti. Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puolestaan pesi Helsingissä kevyesti tunnetut oikeistolaishahmot Ben Zyskowiczin ja Jan Vapaavuoren sekä blogikirjoittaja Jussi Halla-Ahon. Vasemmistoliiton tappio oli suurista ja keskisuurista puolueista pienin prosenteissa, mutta paikkoja sekin menetti kolme.

Vaaleja oli mielenkiintoista seurata tällä kertaa ulkomailla. Viikon päästä  lähdenkin jo käymään Perus-Suomessa. En ole kuitenkaan erityisen huolissani. 75% ihmisistä äänesti jotain muuta kuin Perussuomalaisia tai Kristillisdemokraatteja. Sitäpaitsi poliittinen retoriikka on hauskaa, ilman sitä politiikka esittäytyisi entistäkin tylsempänä tavallisislle kansalaisille. Uskallankin väittää aamujytkyn löytyvän taas huomenna huoneistomme kaakeliastiasta, eikä suinkaan nahkurin orsilta. Toivotaan ettei siinä jytkyssä ole punaista viivaa. 

The German Run ja muita tenttiviikon ahdistuksia

Luovin aika blogin kirjoittamiseen on juuri silloin kun pitäisi kirjoittaa esseetä ja se aika on nyt. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevä esseeni ei ole juuri päivän aikana edennyt ja tuska lisääntyy hetki hetkeltä. Esseeseen pohjautuva esitelmä pitäisi pitää keskiviikkona ja koko setti palauttaa ensi maanantaina. Tämän ihanuuden lisäksi perjantaina on tentti. Opiskelu Maastrichtissa on muutenkin ollut kuin yhtä tenttiin lukua, joten eiköhän tästäkin jotenkin selvitä.

Eilen hain motivaatiota kirjoittamiseen kirjastolta. Inner City Library on verrattain pieni verrattuna siellä asioivaan opiskelijamäärään nähden. Tenttiviikolla paikat ovatkin tiukassa ja on oltava liikkeellä jo aamulla, mikäli haluaa saada itselleen rauhaisan työskentelytilan. Kirjaston avaamisaikaan opiskelijat pakkautuvat etuovelle ja vartioiden avattua ovet tämä määkivä lauma ryntää sisään toisiaan tönien kuin nälkäiset ihmiset keskitysleirin portilla. Tapahtumaa kutsutaan nimellä the German Run. Nimen etymologia on jäänyt kuitenkin allekirjoittaneelta hämärän peittoon. Olisi mielenkiintoista nähdä vastaava Educariumin kurssikirjaston ovella.

Lopuksi on vielä lausuttava kiitos aina niin toimivalle tekniikalle. Ostin viime vuonna miniläppärin ja ajattelin 350 euron koneen kestävän joitakin vuosia. Fail, kovalevy hajosi pari viikkoa sitten. Sinne meni kivasti osa matkakuvistakin. Onneksi kuitenkin ystäväni Anna ja Mikael kiirehtivät hätiin ja sain osan tiedostoista pelastettua ja konekin toimii ulkoisessa muistitikulla olevan Ubuntun käyttöjärjestelmän avulla. Joka tapauksessa koneen hajoaminen hieman yli vuoden ikäisenä generoi melko maksimaalisen vitutuksen, kun rahaa ei nyt juuri olisi laittaa kaikenlaiseen ylimääräiseen. Takuu olisi toki voimassa, mutta koneen lähettäminen jonnekin 4 viikon huoltojonoon ei ole oikein vaihtoehto juuri nyt. Ylipäänsä mikään laite ei kestä nykyään muutamaa vuotta kauempaa. Osta uusi sanoo kiero kauppias ja tyhmät kuluttajat ostavat. Onneksi kotona Turussa minua odottaa vanha kunnon 70-luvulla valmistettu leivänpaahdin, joka toimii edelleen. Se paahdin onki valmistettu DDRssä. Saksalaista laatua.

Oikeistohallitukselle tappio aluevaaleissa

Vapaamielisyydestään tunnettu Hollanti koki jälleen ikävän takaiskun eilisissä aluevaaleissa. Valittavana olivat maakunnalliset "neuvostot" sekä parlamentin ylähuoneen eli senaatin jäsenet. Anti-islamistinen ja ulkomaalaisvihamielinen Vapauspuolue (PVV) onnistui saamaan yli 12% äänistä ja nousi suurimmaksi puolueeksi kotimaakunnassani Limburgissa. Voikin kysyä että missä takapajulassa sitä eletään. Vallassa oleva oikeiston vähemmistöhallitus ja sitä tukeva Vapauspuolue eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan enemmistöä senaattiin. Hallituksen asialistalla ovat olleet erityisesti julkisen talouden leikkaukset sekä huononnukset sosiaaliturvaan. Yliopistoilla on nostettu mm. kapinaa hallituksen suunnittelemia korkeakoulutuksen leikkauksia vastaan. Nyt nämä leikkaukset ovat joutumassa vaikeuksiin. Kuulostaako, kyllä vain, tosi kokoomuslaiselta politiikalta.

Vaalien suurin häviäjä oli kristillisdemokraattinen puolue (CDA), jonka kannatus miltei puolittui. Entinen valtapuolue koki kovia jo viime vuoden parlamenttivaaleissa, jolloin se putosi suurimman puolueen paikalta neljänneksi. Vapauspuolue näyttääkin imevän kannatusta juuri kritillisdemoktraateilta, mutta myös sosialistit ovat taantuneet merkittävästi ja ovat nyt viidenneksi suurin ryhmä. Vaalien kakkossijan napannut Työväenpuolue säilytti asemansa johtavana puolueena neljässä merkittävimmässä kaupungissa sekä kotikaupungissani Maastrichtissa. Poliittinen tilanne on kuitenkin erikoinen. Liberalismin nimeen vannova pääministeripuolue  (VVD), näiden vaalien ykkönen hallitsee konservatiitisten ja ullkomaalaiskammoisten rasistien tuella. Taitaakin olla niin, että hyvätuloisten suosiminen, tulonjaon eriyttäminen sekä uusliberaali talouspolitiikka ajavat  kansalaisvapauksien edelle kauniista puheista huolimatta. Voikin siis sanoa hollantilaisen vapaamielisyyden ja hyvinvointivaltiomallin olevan vähintäänkin vaaravyöhykkeessä.

Suomessakin ovat pian edessä eduskuntavaalit, joten sopii toivoa ettei Hollannin malli toistu Suomessa. Tällaisen onnettomuuden sattuessa voikin jo vakavasti harkita muuttoa Ruotsiin. :)

ps. Eräs Vapauspuolueen edustaja ehdotti skottilaisen ylämäänkarjan häätämistä Hollanista, koska se ei ole alkuperäistä hollantilaista rotua. Siinä tärkeää tavoitetta kerrakseen.

Kotimaan kuulumisia

Annual Koskenkorva drinking session will take place at Friday. Vanhempani kävivät ja toivat ystävällisesti mukanaan pullon aitoa suomalaista Koskenkorvaa sekä ruisleipää, joten saatoin kutsua kavereitani maistelemaan näitä suomalaisia kansansallisherkkuja. Valitettavasti kossu ei kuitenkaan ollut yhtä kylmää kuin Suomen ilma, eikä minulla ole pakastintakaan, jotan joudumme juomaan sen jääkaappikylmänä :(. Tämä talvi onkin ollut hivenen hämmentävä. Näin kylmää ja lumista on ollut viimeksi varmaan joskus silloin kun olin neljä. Nyt kun voisin hiihdellä pitkin Aurajoen jäätä, olen keskellä Eurooppaa. Olisin mielummin kyllä ollut sen räntätalven täällä. Valitettavasti kylmät pohjoiset ilmavirtaukset tuntuvat täällä asti ja pari viikkoa sitten olleet keväiset +12 asteen lämpötilat ovat muisto vain. Eilenkin tuli alas jäätävää tihkua.

 

Myös rakas Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto kokoontui tällä viikolla niin tutuissa merkeissä. Esityslistalla oli jälleen ehdotus ylioppilaskunnan kirjaston lakkauttamisesta. Tämä oli vasta seitsemäs äänestys kyseisestä asiasta kymmenen vuoden sisään. Itse kuulun siihen ryhmään jolle ylioppilaskunnan oma kirjasto ei ole mikään henkimaailman kysymys, mutta pidän sitä toki tärkeänä jäsenpalveluna. Edustajiston porvaririntama on ajanut pitkään ja hartaasti kirjaston lakkauttamista siinä kuitenkaan onnistumatta. Kauppakorkeakoulun liittäminen yliopistoon luonnollisesti lisäsi tämän ryhmittymän valtaa, mutta edelleenkin kirjaston säilyttämisen puoltajat pitivät pintansa äänin 17-24. Se on kuitenkin vain yksi kirjasto, jonka kustannusvaikutus jäsenmaksuun on vain 3%. Tämän vuoksi toivoisinkin edustajiston tulevaisuudessa keskittyvän sellaisiin asioihin joilla oikeasti voitaisiin parantaa opiskelijoiden hyvinvointia, toimeentuloa ja vaikutusmahdollisuuksia. Tärkein vaikuttamisen paikka, tulevat eduskuntavaalit ovat parin kuukauden päässä ja me näppäilemme aina vain sen saman kolmen euron kanssa. Ei ole myöskään erityisen pitkäjänteistä toimintaa pitää TYYn työntekijöitä jatkuvan stressin alaisena, kun työpaikka on uhattuna milloin missäkin tilanteessa.