Pitkäperjantaina viinakauppaan ja erikoinen kansallispuisto?

Olutostoksille pitkänäperjantaina, kuulostaako houkuttelevalta. Ei nyt sentään suorastaan perverssi ajatus suomalaiselle. Vaikka kaupat ovat yleisesti sunnuntaisin kiinni, niin Jessen kuolinpäivä ei tuntunut hollantilaisia pahemmin haittaavan. Päivä oli aivan tavallinen: kaupat auki, torilla markkinat  ja ihmisiä kaikkialla, joten minäkin suuntasin viimein uusien kenkien ostoon kun edellisistä oli pohja miltei irronnut. Suomessa pitkäperjantai on tunnetusti  ollut vuoden synkin juhla, mutta muualla on näköjään toisin.

Pääsiäiseen mahtui myös pyöräretki Belgian rajan taakse paikalliseen kansallispuistoon, jonne suuntasin kaverini Michalin kanssa. Poljettavaa kertyi miltei 50 kilometriä, mikä ei sinänsä ole paljoa. Kun matkan kuitenkin rullaa vanhalla mummoluuskalla, niin illalla tietää polkeneensa jonnekin. Onneksi maasto oli kuitenkin mukavan tasaista, vaikka muutama mäkikin kohdalle sattui, sillä osa puistosta sijaitsi harjulla. Nationaal Park Hoge Kempen sen sijaan oli hieman paradoksaalinen paikka. Puistosta toki löytyi ensimmäinen lähiseudulta löytämäni alue jota voinee kutsua oikeaksi metsäksi, mutta sieltä löytyi myös moottoritie, vanha kaivos, leirintäalue ja melkoinen määrä asuntoja. Kaikkein erikoisin paikka oli kalastusallas, jossa paikalliset harrastivat jonkin sortin ongintaa istutetuilla kaloilla ja joivat tietysti kaljaa. Ainakin turvallisempaa kuin merellä. Tämä paikallinen Nuuksio yllätti siis positiivisesti, että negatiivisesti. Puistoa ei voi verrata suomalaisiin sisariinsa, sillä erinäiset virkistysaktiviteetit olivat  pääosissa. Kun taas suomalaisia kansallispuistoja voi pitää ensisijaisesti luontokohteina. Puistoa ei voi pitää luononsuojellualueena, mutta virkistysalueena se sen sijaan toimii hyvin ja olihan pyörällä mukava ajella pitkin asfaltoituja "polkuja".

Jytky punaisella viivalla

Vaali-iltana pieni mutta sitäkin enemmän politiikasta kiinnostunut joukkomme oli kerääntynyt Volkpleinille, Maastrichtiin seuraamaan Suomen eduskuntavaaleja kahden kannettavan välityksellä. Tsemppaus juomaksi oli valittu halpaa punaviiniä, kaupan omaa merkkiä ja työläisversiota, belgialaisia oluita unohtamatta. Punainen viiva oli käyty vetäisemässä jo viikkoa ennen Den Haagissa Suomen suurlähetystössä, missä jouduin ensimmäistä kertaa jonottamaan äänestyspaikalle ja vieläpä 20 minuuttia! Onneksi äänestysliput eivät kuitenkaan päässeet loppumaan, kuten kävi Berliinissä.

Mutta nyt hengitys tasaantuu jälleen, äänet ovat siirtyneet ja huippujännät vaalit ovat viimein takana. Positiivisimpina asioina voi mainita äänestyprosentin nousun ja ihmisten yleisen aktivoitumisen, silläkin varauksella että se merkitsi Perussuomalaisen "Jytkyn" toteutumista. Yhteiskunta on valunut viime aikoina teknokraattiseen suuntaan. Erityisesti talous pyritään erottamaan politiikasta ikään kuin omaksi politiikalle immuuniksi alueekseen. Toivon näiden vaalien olevan käännekohta.

Kyseessä on eittämättä yksi vaalihistorian suurimmista murroksista. Suurempi muutos yhden puolueen kansanedustajien määrässä on nähty ainoastaan eduskuntavaaleissa 1945, kun SKDL rynni eduskuntaan 49 kansanedustajan voimalla. Tapahtumia on sinänsä hankala verrata koska koko puolue oli ollut kiellettynä ennen sotia johtuen eräästä liikkeestä, joka sai nimensä erään nimeltä mainitsemattoman pohjalaiskunnan mukaan.

Vaaleissa oli vain yksi voittaja eli persut ja muut ottivat enemmän tai vähemmän turpaansa. Tästäkin huolimatta erityisesti Kokoomus kiirehti ilmoittamaan kuinka se oli vaalien voittaja. Olihan se toki suurin kuuden paikan tappiosta huolimatta, mutta vain noin 1500 ääntä oikeissa vaalipiireissä olisi nostanut demarit pääministeripuolueeksi. Tiukoille siis meni. Parin vuoden takainen fantastinen 25% Gallup-kannatus suli reiluksi 20 prosentiksi. (Muovi sulaa helposti.) Keskustan tilanne puolestaan on niin huono, ettei sitä kannata edes kommentoida tulee paha mieli vähemmästäkin. Kun vielä edellisten hallituskumppani Vihreät kärsi sekin paikoissa murskatappion, niin ei voi kuin todeta hallituksen epäonnistuneen politiikassaan pahemman kerran. Joten enpä ihmettele jos ihmiset tahtoivat jo jonkinlaista muutosta. Onko perussuomalaisten tuoma muutos sitten hyvästä, siitä voi olla taas montaa mieltä.

Jo ennalta häviäjiksi julistetut Jutta Urpilaisen sosiaalidemokraatit nousivat sillasta ja miltei suurimmaksi puolueeksi asti. Siltikin demskujen kannatus on historiallisen huonolla tasolla, joten kasvuvaraa tulevaisuuteen vielä jäi runsaasti. Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki puolestaan pesi Helsingissä kevyesti tunnetut oikeistolaishahmot Ben Zyskowiczin ja Jan Vapaavuoren sekä blogikirjoittaja Jussi Halla-Ahon. Vasemmistoliiton tappio oli suurista ja keskisuurista puolueista pienin prosenteissa, mutta paikkoja sekin menetti kolme.

Vaaleja oli mielenkiintoista seurata tällä kertaa ulkomailla. Viikon päästä  lähdenkin jo käymään Perus-Suomessa. En ole kuitenkaan erityisen huolissani. 75% ihmisistä äänesti jotain muuta kuin Perussuomalaisia tai Kristillisdemokraatteja. Sitäpaitsi poliittinen retoriikka on hauskaa, ilman sitä politiikka esittäytyisi entistäkin tylsempänä tavallisislle kansalaisille. Uskallankin väittää aamujytkyn löytyvän taas huomenna huoneistomme kaakeliastiasta, eikä suinkaan nahkurin orsilta. Toivotaan ettei siinä jytkyssä ole punaista viivaa. 

The German Run ja muita tenttiviikon ahdistuksia

Luovin aika blogin kirjoittamiseen on juuri silloin kun pitäisi kirjoittaa esseetä ja se aika on nyt. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevä esseeni ei ole juuri päivän aikana edennyt ja tuska lisääntyy hetki hetkeltä. Esseeseen pohjautuva esitelmä pitäisi pitää keskiviikkona ja koko setti palauttaa ensi maanantaina. Tämän ihanuuden lisäksi perjantaina on tentti. Opiskelu Maastrichtissa on muutenkin ollut kuin yhtä tenttiin lukua, joten eiköhän tästäkin jotenkin selvitä.

Eilen hain motivaatiota kirjoittamiseen kirjastolta. Inner City Library on verrattain pieni verrattuna siellä asioivaan opiskelijamäärään nähden. Tenttiviikolla paikat ovatkin tiukassa ja on oltava liikkeellä jo aamulla, mikäli haluaa saada itselleen rauhaisan työskentelytilan. Kirjaston avaamisaikaan opiskelijat pakkautuvat etuovelle ja vartioiden avattua ovet tämä määkivä lauma ryntää sisään toisiaan tönien kuin nälkäiset ihmiset keskitysleirin portilla. Tapahtumaa kutsutaan nimellä the German Run. Nimen etymologia on jäänyt kuitenkin allekirjoittaneelta hämärän peittoon. Olisi mielenkiintoista nähdä vastaava Educariumin kurssikirjaston ovella.

Lopuksi on vielä lausuttava kiitos aina niin toimivalle tekniikalle. Ostin viime vuonna miniläppärin ja ajattelin 350 euron koneen kestävän joitakin vuosia. Fail, kovalevy hajosi pari viikkoa sitten. Sinne meni kivasti osa matkakuvistakin. Onneksi kuitenkin ystäväni Anna ja Mikael kiirehtivät hätiin ja sain osan tiedostoista pelastettua ja konekin toimii ulkoisessa muistitikulla olevan Ubuntun käyttöjärjestelmän avulla. Joka tapauksessa koneen hajoaminen hieman yli vuoden ikäisenä generoi melko maksimaalisen vitutuksen, kun rahaa ei nyt juuri olisi laittaa kaikenlaiseen ylimääräiseen. Takuu olisi toki voimassa, mutta koneen lähettäminen jonnekin 4 viikon huoltojonoon ei ole oikein vaihtoehto juuri nyt. Ylipäänsä mikään laite ei kestä nykyään muutamaa vuotta kauempaa. Osta uusi sanoo kiero kauppias ja tyhmät kuluttajat ostavat. Onneksi kotona Turussa minua odottaa vanha kunnon 70-luvulla valmistettu leivänpaahdin, joka toimii edelleen. Se paahdin onki valmistettu DDRssä. Saksalaista laatua.